Olen Sinikka Laurikainen, enkelitaiteilija ja valon
kanava.
Tuon enkelten, Jumalatarten ja muiden valon auttajien
maailman ulottuvillesi ja kosketukseen kanssasi maalausteni
ja kanavoitujen viestien välityksellä. Työlläni haluan
auttaa Sinua löytämään rakkautta, myötätuntoa ja suvaitsevuutta
niin itseäsi kuin kanssakulkijoitasikin kohtaan.
Näkemisen lahja minulla on ollut aina, ja kanavointi
avautui voimakkaammin vuonna 1997 muutettuani mieheni
kanssa maaseudun rauhaan Lempäälään. Automaattikirjoitus,
symboliikka ja henkimaailman kuvaaminen maalauksen kautta
alkoivat vahvistua ja tulla voimakkaasti työhöni.
On luonnollista, että elämä ei pääty, vaikka maallinen
taipaleemme täällä päättyisikin. Yhteys henkimaailmaan
voi antaa suurta lohtua, kun voimme edelleen saada ja
tuntea yhteyden edesmenneisiin läheisiin ja jopa lemmikkiystäviimme.
Minun tarinani
Olen kokenut vaiherikkaan elämän ja selvinnyt vaikeimmistakin
vaiheista, kun olen oppinut näkemään niiden annin ja arvon.
Tänä päivänä koen kiitollisuutta kaikista kokemuksistani.
Herkästä ja ujosta Sinikasta on kasvanut tasapainoinen
ja rakastava aikuinen nainen, joka yhdessä sisäisen lapsensa
kanssa tutkailee niin itseään kuin ympäristöäänkin pieni
huumorin pilke silmäkulmassaan. Erilaisuuden arvostaminen
antaa mahdollisuuden meille kaikille olla aitoja ihania
ihmisiä aivan omana itsenämme.
Tarvitsen paljon tilaa ja rauhaa sekä työssäni että
vapaa-ajallani touhutessani vaikkapa puutarhassani. Sen
vastapainona koen henkilökohtaiset ihmiskontaktit rikastuttavina
elämässäni. Mieheni ja kaksi kissaystäväämme vietämme
sopusointuista yhteiselämää löytäen voimavaroja, rakkautta
ja iloa toisistamme ja ympärillämme olevan luonnon ehtymättömästä
kauneudesta.
Elämä on riemullista, kun avaamme sydämemme ottamaan
vastaan!
Lokakuu
v.2012
Kulunut vuosi on tähän mennessä ollut hyvin
puhdistava ja vahvasti voimistava, mutta onneksi mukaan
on mahtunut myös keveyden ihanuuttakin ja samalla
elämään on tullut lisää myös
tasapainoisuutta.
Ajan myllerryksistä huolimatta päivä päivältä
yksinkertaistamisen taitommekin kasvaa ja kehittyy selkeennyttäen
elämänkuvioitamme.
On hyvä muistaa, että arvomme ei ole koskaan
muiden ihmisten varassa, vaan heittäytyessämme
elämänvirtaan kohtaamaan kanssakulkijoitamme
ja kulkemaan mitä moninaisten tapahtumien lävitse,
tulemme huomaamaan miten paljon turhaa onkaan kulkumme
varrella jäänytkin jo pois elämästämme,
ikään kuin tarpeettomana tähän päivään.
Tietyt yhteydet ja tavat eivät vain tunnu enää
toimivan niiden vanhojen totuttujen mallien mukaan.
Vaikka jotkut juttumme hetkellisesti välillä
vähäsen takkuaisivatkin saaden meidät kokemaan
mitä erilaisempia tunnetiloja, niin kaikella on oma
aikansa ja tarkoituksensa.
Meidänkin, jotka sydämemme rakkauden voimin
teemme monenlaista henkistä auttamistyötä,
on myös hyvä muistaa, että olemme aivan
kaikki samanarvoisia, olipa meillä sitten näitä
erikoislahjojamme ja taitojamme tai sitten ei, sillä
jokainen on omalla tavallansa ainutlaatuinen ja kaikilla
on jotakin annettavaa.
Tässä nykyisessä voimallisessa ajassamme,
missä helposti vähän kaikki korostuu, on
todella tärkeää, että me kukin omalta
osaltamme vähentäisimme kaikenasteista egoiluamme
heti kun vain sellaista havaitsemme.
Vaikka monet meistä ovat kovin herkkiä ja samalla
haavoittuvaisia, niin siitä huolimatta kerättyämme
rohkeutemme uskallamme näyttää oman aidon
itsemme vapaasti pelkäämättä, että
joku tilaisuuden tullen iskisi heikkoihin kohtiimme. Huomaamme,
että näin toimiessamme ei olekaan mitään
todellista menetettävää vaan päinvastoin
se ihmeesti vapauttaa ihmisten välisiä energioita.
Sillä näyttäessämme aitoutemme kaikkine
puolineen emme juuri enää mieti turhia kuten
esim. olenko uskottava tällaisenaan emmekä tunne
tarvetta myöskään ylemmyyden tai alemmuuden
tunteisiin emmekä turhanaikaisiin vertailuihin.
Niihin ei enää helposti kuluta energiaansa turhaan
vaan oman sisäisen
henkisen työskentelyn ansiosta elämän palapelin
tärkeät osaset kyllä
löytävät paikkansa juuri itselle oikealla
tavalla. Näin oma sisäinen voimammekin kasvaa
ja vahvistuu hyvin luonnollisesti ja aidosti.
Onneksemme saamme aina uusia mahdollisia tapoja oppia
uutta.
Kasvaessamme, oivallustemme myötä ja asenteitammekin
tarpeen
vaatiessa muutellen levitämme helpommin myös
ympäristöömmekin
hyvää oloa, avoimuuden hengessä: hyväksyen
itsemme sekä toisemme
ihmisinä, vaikka tietyt teot eivät aina niin
hyväksyttäviä olisikaan.
Ruokkiessamme itseämme hellyydellä ja huumorillakin
askel askeleelta yhteisellä matkallamme, toinen toisiamme
tukien, kannustaen ja voimistaen, tasapainoisesti sekä
saaden että antaen, elämästä tulee
paljon mielekkäämpää.
Aikaa myöten sitä oppii tutkailemaan kanssaihmisiäänkin
enemmän kaukoputkella kuin mikroskoopilla. On helpompi
löytää toisista jotakin hyvää,
niin ettei vaivaannu itselle oudoista tavoista tms. vaan
jättää tietyt asiat ihan omaan arvoonsa
mitenkään takertumatta niihin.
Kaikenlaisen kasvamisen tuloksena, vuosien vieriessä
ja kokemusten karttuessa ei viitsi eikä jaksakaan
ottaa itseään enää kovin vakavasti
vaan on tavallaan taas löytänyt sisältään
uudelleen sellaisen viattoman lapsenmielisyyden, joka
lämmittää ja sulattaa pois kaikenlaista
jähmeyttä.
Olin todella onnekas, kun jokunen vuosi sitten sain mahdollisuuden
rakkaan äitini saattamiseen viimeiselle matkallensa
omasta maallisesta kodistaan käsin. Viimeiset viikot
turvallisessa ja tutussa kodin ilmapiirissä, rakastavien
käsien hoivatessa häntä tunsin miten osamme
ikään kuin vaihtuivat.
Jotain hyvin merkittävää siinä kokemuksessa
koin. Äidilleni ominainen luonteenpiirre, hänen
lempeytensä, jolla hän kohtasi ihmiset, imeytyi
nyt tavallaan minuun ja jäi elämään
osana minua.
Kaikkihan lähtee itsestämme ja palautuu itseemme
takaisin.
Nyt voin olla paljon, paljon helpommin mitä erilaisimmissa
tilanteissa sekä
olla lempeämpi myös itseäni sekä kanssaihmisiänikin
kohtaan.
Aikaisempi, vähän pelonsekainen kriittisyys
on pienentynyt pienentymistään.
Tänä päivänä, eläessäni
täällä maaseudun rauhassa yhdessä
tuon ukkokultani sekä kahden ihanan kattimme kanssa,
tunnen eläväni elämäni parasta ja
antoisinta aikaa. Vaikka tämä elämämme
ehkä päällisin puolin vieraan silmin saattaisi
näyttää kovin vaatimattomalle, niin koen
itse eläväni keskellä suurta seikkailua
ja olo on useinkin niin kiitollinen kaikesta, että
ilon ja kiitollisuuden kyyneleet nousevat helposti silmiini.
Saada olla osana tätä aikaa, kokemiset ja jakamisen
muiden kanssa,
ah, miten antoisaa.
Kanavoidessani viestejä tai maalatessani henkimaailman
ystäviämme
koen vähäsen vastaavaa tunnelmaa. Kun saa luoda
ja tehdä juuri sellaista, mikä tuo täyttymyksen
tunnetta ja mitä todella rakastaa, tietää
olevansa oikealla paikallaan.
Luonto, oman puutarhan monet ihmeet, enkelit, keijut,
maahiset, yksisarviset, kaikki nuo ihanat henkimaailman
ystävät tuovat hekin iloa muassaan arkipäivään,
kahden maailman näin hetkeksi yhdistyessä.
Sinä hyvä kanssakulkijani , joka luet tätä,
olitpa missä tilanteessa sitten omassa elämässäsi,
niin muistathan, että vaikka joskus tuntuisikin siltä,
että olet aivan yksin, varsinkin painiessasi henkilökohtaisten
asioidesi parissa, et kuitenkaan ole yksin.
Aina on mahdollista kutsua elämäänsä
apuvoimia joko henkimaailmasta tai maanpäällisiä
auttajia. Sellaisia ystäviä, jotka eivät
pelkästään keskity vain itseensä ja
omiin ympyröihinsä vaan jotka todella jaksavat,
haluavat ja osaavat olla myös kuuntelevina osapuolina.
Sillä itse kukin meistä joskus tarvitsee itselleen
kuuntelijaa.
Kuuntelemisen lahja on yksi aivan kallisarvoisimmista
lahjoistamme.
|